Markku Holmi (kd)
Ehdokkaan ikä
31 vuotta
Koulutus ja nykyinen työtehtävä
Terveystieteiden yo., fysioterapeutti
Aiempia työ- ja luottamustehtäviä
Fysioterapeutti
Kiinnostuksen kohteet
Musiikki, lenkkeily sekä yhteiskunnalliset asiat.
Perustelut ehdokkuudelle
Haluan omalla persoonallani tuoda positiivista ja energistä otetta vaikuttamiseen. Itselleni tärkeitä asioita ovat terveys- ja sosiaalipolitiikka sekä ympäristö- ja energiaturvallisuus. Näitä alueita haluan erityisesti ajaa EU:ssa.
Euroopan unionin merkittävin saavutus
Kansalaisten vapaus ja oikeus liikkua, työskennellä sekä oleskella eri jäsenvaltioissa.
Euroopan parlamentin seuraavan vaalikauden tärkein tavoite
Talouden vakauttaminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen.
Meppideitti-vastaukset
EU:n keskeisimpiä tavoitteita tällä hetkellä on edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamista.
Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ja kilpailukyvyn edistäminen eivät ole toisilleen vastakkaisia käsitteitä. EU:n on parannettava kilpailukykyään profiloitumalla ilmastonsuojelijana.
EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka tulisi toteuttaa Naton sisällä.
Tarvitaan kokonaisvaltaista yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, ei vain sotilaallista voimankäyttöä. Siviilikriisinhallinta on EU:lle keskeinen tekijä.
Euroopan parlamentin seuraavan kauden tärkein tavoite on
taloustilanteen haasteisiin vastaaminen.
EU:lle tulisi antaa toimivaltaa erityisesti
ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
20-vuoden kuluttua EU on
on edennyt menestyksekkäästi integraation syventämis- ja laajenemisprosessissa.
Unelmalomakohteeni on
mökillä saunoen ja grillaillen.
Vapaa-aikani käytän mieluiten
liikuntaa harrastaen.
Unelma-ammattini lapsena oli
poliisi
Eurooppalainen esikuvani on
oopperalaulaja Luciano Pavarotti
Loton päävoiton saatuani
sijoittaisin voittorahat.
Nuoret eurovaaliehdokkaat* ovat saaneet mahdollisuuden esittäytyä Euroopan omistaja -sivustolla.
*) Eurovaaleissa 2009 ehdolla olevat eduskuntapuolueiden alle 35-vuotiaat ehdokkaat.