Sinä olet Euroopan omistaja! Euroopan parlamenttivaalit 7.6. - äänestä ja vaikuta.

Niko Korte (sdp)

Niko KorteEhdokkaan ikä

22 vuotta

Koulutus ja nykyinen työtehtävä

Kansantaloustieteen yo. ja asfalttimies

Aiempia työ- ja luottamustehtäviä

Asfalttimies, maanrakennusmies, tennisvalmentaja.

Kiinnostuksen kohteet

Musiikkiharrastuksiini suhtaudun suurimmalla intohimolla. Soitan kitaraa kuopiolaisessa  rockabillybändissä The Heebie’s Jeebie sekä tanssin. Ykköslaji on Lindy Hop, joka on swing-musiikkiin tanssittava ratkiriemukas paritanssi. Kuntoilun vuoksi harrastan sulkapalloa ja tennistä. Sitten ovat toki nämä politiikantekijälle jo lähes lakisääteiset lukeminen, lenkkeily ja järjestötoiminta.

Perustelut ehdokkuudelle

Tärkeimmät meitä koskevat poliittiset kysymykset päätetään EU:ssa. Euroopan parlamentissa  kiehtoo sen tarjoama mahdollisuus politiikkaan arvojen pohjalta. Koska Euroopan parlamentissa ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa, koalitiot elävät siellä kunkin käsiteltävän asian mukaan, eikä mepin ei tarvitse painaa nappia silmät ummessa sen perusteella, onko hän hallituksessa vai oppositiossa.

Euroopan unionin merkittävin saavutus

Rauha ja taloudellinen vakaus (matalat korot ja inflaatio sekä valuuttariskin poistuminen)

Euroopan parlamentin seuraavan vaalikauden tärkein tavoite

Talouspolitiikkaa täytyy sovittaa yhteen. Se estää oman tuotannon lyhytnäköisen suojelun ja mahdollistaa myös tehokkaat investoinnit ja järkevän elvytyksen. Tämä pitää yhdistää vihreiden investointien avulla ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kun luodaan samalla sääntely päästökaupalla ja kansainvälisillä ympäristöveroilla, voidaan sanoa, että ilmastonmuutoksen torjunnasta tulee tehdä bisnes.

Meppideitti-vastaukset

EU:n keskeisimpiä tavoitteita tällä hetkellä on edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamista.

Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ja kilpailukyvyn edistäminen eivät ole toisilleen vastakkaisia käsitteitä. EU:n on parannettava kilpailukykyään profiloitumalla ilmastonsuojelijana.

EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka tulisi toteuttaa Naton sisällä.

Tarvitaan kokonaisvaltaista yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, ei vain sotilaallista voimankäyttöä. Siviilikriisinhallinta on EU:lle keskeinen tekijä.

Euroopan parlamentin seuraavan kauden tärkein tavoite on

ilmastonmuutoksen hillitseminen.

EU:lle tulisi antaa toimivaltaa erityisesti

sosiaalikysymyksissä.

20-vuoden kuluttua EU on

on edennyt menestyksekkäästi integraation syventämis- ja laajenemisprosessissa.

Unelmalomakohteeni on

mökillä saunoen ja grillaillen.

Vapaa-aikani käytän mieluiten

liikuntaa harrastaen.

Unelma-ammattini lapsena oli

poliitikko

Eurooppalainen esikuvani on

urheilija Carolina Klüft

Loton päävoiton saatuani

ostaisin asunnon.

Nuoret eurovaaliehdokkaat* ovat saaneet mahdollisuuden esittäytyä Euroopan omistaja -sivustolla.
*) Eurovaaleissa 2009 ehdolla olevat eduskuntapuolueiden alle 35-vuotiaat ehdokkaat.

IRC-Gallerian vaalikone
Eurovaalit
Tikka Brysseliin!
Aina on aikaa äänestää
Europarl.tv
Tähdistö-lehti (PDF)

Lisää ehdokkaita löydät puolueiden kotisivuilta.

Muut nuoret ehdokaat

  • Timo Tapaninen (kesk)
  • Axel Hagelstam (rkp)
  • Carl Haglund (rkp)
  • Oscar Ohlis (rkp)
  • Charly Salonius-Pasternak (rkp)
  • Ahmed Al Chibib (sd)
  • Jenny Lindborg (sd)
  • Anna Mikkola (vas)
  • Aino-Kaisa Pekonen (vas)
  • Juha Sandberg (vas)
  • Anna Moring (vihr)
  • Aleksi Mäntylä (vihr)

Eurooppanuoret ry
Hermannin rantatie 12 B
00580 Helsinki

Puh: 09 6811 5715
Fax: 09 6811 5720
toimisto@eurooppanuoret.fi

Puheenjohtaja Joonas Turunen
joonas.turunen@eurooppanuoret.fi
+358 40 5425 935

Pääsihteeri Pauliina Tynkkynen
pauliina.tynkkynen@eurooppanuoret.fi
+358 43 2100 502