Sinä olet Euroopan omistaja! Euroopan parlamenttivaalit 7.6. - äänestä ja vaikuta.

Riikka Railimo (kok)

Riikka RailimoEhdokkaan ikä

33 vuotta

Koulutus ja nykyinen työtehtävä

YTM, Itä-Suomen EU-toimiston johtaja

Aiempia työ- ja luottamustehtäviä

EU:n yhteiskuntasuhteiden konsultti, EU:n projektipäällikkö, Euroopan Kansanpuolueen nuorisojärjestön pääsihteeri, kansanedustajan poliittinen avustaja, europarlamentaarikon avustaja.

Kiinnostuksen kohteet

EU:n alueet ja yrittäjyys, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, ympäristö

Perustelut ehdokkuudelle

Intoa ja halua vaikuttaa EU:n kehityksen suuntaan. EU-parlamenttiin tarvitaan rautaisia EU-asiantuntijoita, jotka tuntevat kansainvälisen vaikuttamisen koukerot ja mahdollisuudet.

Euroopan unionin merkittävin saavutus

Rauha ja taloudellinen vauraus

Euroopan parlamentin seuraavan vaalikauden tärkein tavoite

Keskittyä oleelliseen, eli kuinka selvitään talouskriisistä. Tärkeää luoda tulevaisuuteen tähtääviä visioita, joilla haasteet käännetään mahdollisuuksiksi. Luoda tavoitteita, joihin sitoudutaan yhteisillä pelisäännöillä.

Nuoret eurovaaliehdokkaat* ovat saaneet mahdollisuuden esittäytyä Euroopan omistaja -sivustolla.
*) Eurovaaleissa 2009 ehdolla olevat eduskuntapuolueiden alle 35-vuotiaat ehdokkaat.

IRC-Gallerian vaalikone
Eurovaalit
Tikka Brysseliin!
Aina on aikaa äänestää
Europarl.tv
Tähdistö-lehti (PDF)

Lisää ehdokkaita löydät puolueiden kotisivuilta.

Muut nuoret ehdokaat

  • Timo Tapaninen (kesk)
  • Axel Hagelstam (rkp)
  • Carl Haglund (rkp)
  • Oscar Ohlis (rkp)
  • Charly Salonius-Pasternak (rkp)
  • Ahmed Al Chibib (sd)
  • Jenny Lindborg (sd)
  • Anna Mikkola (vas)
  • Aino-Kaisa Pekonen (vas)
  • Juha Sandberg (vas)
  • Anna Moring (vihr)
  • Aleksi Mäntylä (vihr)

Eurooppanuoret ry
Hermannin rantatie 12 B
00580 Helsinki

Puh: 09 6811 5715
Fax: 09 6811 5720
toimisto@eurooppanuoret.fi

Puheenjohtaja Joonas Turunen
joonas.turunen@eurooppanuoret.fi
+358 40 5425 935

Pääsihteeri Pauliina Tynkkynen
pauliina.tynkkynen@eurooppanuoret.fi
+358 43 2100 502