Sinä olet Euroopan omistaja! Euroopan parlamenttivaalit 7.6. - äänestä ja vaikuta.

Sofia Vikman (kok)

Sofia VikmanEhdokkaan ikä

25 vuotta

Koulutus ja nykyinen työtehtävä

Yhteiskuntatieteiden kand., eduskunta-avustaja, Tampereen kaupunginvaltuutettu

Aiempia työ- ja luottamustehtäviä

Opettaja, luottamustehtävät kokoomuksessa ja kansalaisjärjestöissä

Kiinnostuksen kohteet

Työssä EU, vapaalla tärkeimpänä harrastuksena ratsastus.

Perustelut ehdokkuudelle

Politiikka sekä työ että harrastus ja EU-politiikka kiinnostukseni ja osaamiseni ydinaluetta. Tahdon tuoda Euroopan parlamenttiin uutta, rohkeaa näkemystä sekä vastuullista ja innostunutta asennetta EU:n kehittämiseksi palvelemaan paremmin kansalaisiaan.

Euroopan unionin merkittävin saavutus

EU on lähes 60 vuoden ajan tuonut rauhaa, vakautta, vaurautta ja vapautta Eurooppaan. EU-jäsenyys on tuonut elämäämme paljon lisää vapautta.

Euroopan parlamentin seuraavan vaalikauden tärkein tavoite

Tarvitsemme edelleen läheistä yhteistyötä Euroopassa ja yhtenäistä Eurooppaa maailmassa. Kestävät energiaratkaisut, ikääntyvä väestö ja Euroopan talouden suuntaaminen uuteen nousuun ovat uuden aikakauden haasteita.

Meppideitti-vastaukset

EU:n keskeisimpiä tavoitteita tällä hetkellä on edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamista.

Taistelu ilmastonmuutosta vastaan ja kilpailukyvyn edistäminen eivät ole toisilleen vastakkaisia käsitteitä. EU:n on parannettava kilpailukykyään profiloitumalla ilmastonsuojelijana.

EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka tulisi toteuttaa Naton sisällä.

Todellakin! Suuri osa EU-jäsenmaista on jo Naton jäseniä.

Euroopan parlamentin seuraavan kauden tärkein tavoite on

taloustilanteen haasteisiin vastaaminen.

EU:lle tulisi antaa toimivaltaa erityisesti

ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

20-vuoden kuluttua EU on

on edennyt menestyksekkäästi integraation syventämis- ja laajenemisprosessissa.

Unelmalomakohteeni on

mikä loma?

Vapaa-aikani käytän mieluiten

liikuntaa harrastaen.

Unelma-ammattini lapsena oli

urheilija

Eurooppalainen esikuvani on

Loton päävoiton saatuani

sijoittaisin voittorahat.

Nuoret eurovaaliehdokkaat* ovat saaneet mahdollisuuden esittäytyä Euroopan omistaja -sivustolla.
*) Eurovaaleissa 2009 ehdolla olevat eduskuntapuolueiden alle 35-vuotiaat ehdokkaat.

IRC-Gallerian vaalikone
Eurovaalit
Tikka Brysseliin!
Aina on aikaa äänestää
Europarl.tv
Tähdistö-lehti (PDF)

Lisää ehdokkaita löydät puolueiden kotisivuilta.

Muut nuoret ehdokaat

  • Timo Tapaninen (kesk)
  • Axel Hagelstam (rkp)
  • Carl Haglund (rkp)
  • Oscar Ohlis (rkp)
  • Charly Salonius-Pasternak (rkp)
  • Ahmed Al Chibib (sd)
  • Jenny Lindborg (sd)
  • Anna Mikkola (vas)
  • Aino-Kaisa Pekonen (vas)
  • Juha Sandberg (vas)
  • Anna Moring (vihr)
  • Aleksi Mäntylä (vihr)

Eurooppanuoret ry
Hermannin rantatie 12 B
00580 Helsinki

Puh: 09 6811 5715
Fax: 09 6811 5720
toimisto@eurooppanuoret.fi

Puheenjohtaja Joonas Turunen
joonas.turunen@eurooppanuoret.fi
+358 40 5425 935

Pääsihteeri Pauliina Tynkkynen
pauliina.tynkkynen@eurooppanuoret.fi
+358 43 2100 502